Le Monde haastatteli YK: n erityisedustajaa Libyassa Ghassan Salamé. Erittäin mielenkiintoista on vanhempien diplomaattien tarkastelu viimeisimmistä tapahtumista Libyassa, joka on vuosien ajan pyrkinyt muuttamaan poliittista ratkaisua, jota osapuolet aina vastustavat. Nyt Salamè väittää, että YK: n uskottavuus on vaarassa, jos Libyan ulkopuolisten maiden käsissä oleva sotilaallinen ratkaisu vallitsee. Euroopalle on monia riskejä, jos Venäjä ja Turkki asettuisivat osakehuoneistoon Libyaan.
Onko Libyan konflikti muuttumassa kansainväliseksi?
"Se on selvä konfliktin kärjistyminen. Viime viikkoja on leimattu tämän ulkoisen häiriön pahenemisella. Olen pettynyt ja loukkaantunut siitä, että yhdeksän kuukauden taistelun jälkeen Tripolissa meillä ei vieläkään ole turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa tulitauon vaatimisesta. Tämä aiheuttaa ulkoisen häiriön pahenemista ".
Millainen tarkka muoto tämä kansainvälistyminen on?
"Teillä on kaksi sopimusta - armeijan ja merenkulun - allekirjoittanut 27. marraskuuta al Serrajin ja Turkin kansallisen sopimuksen hallitus (GNA) Turkin viranomaisten joukkojen lähettämistä koskevien ilmoitusten lisäksi. Tämä ilmaisee Turkin vahvan tuen GNA: lle. Toisaalta on useita maita, jotka tukevat Haftarin sotatoimia Tripolin valloittamiseksi. Se alkoi droneilla. Viime aikoina olemme nähneet muun kuin Libyan ilmailun saapumisen ja voimakkaamman toiminnan. Näemme, että eri kansallisuuksien palkkasoturit - myös venäläiset - tukevat Haftarin joukkoja. Puhutaan myös arabiankielisistä ryhmistä, luultavasti syyrialaisista, jotka olisi sijoitettu GNA: n rinnalle, samoin kuin useiden Syyriasta tulevien lentokoneiden saapumisesta Haftarin hallitsemaan Benghazin lentokentälle.
Kuinka selittää tämä turvallisuusneuvoston kyvyttömyys asettaa kauppasaarto aseille?
"Meillä on vakava ongelma. Jos valtiot eivät täytä päätöslauselmiaan, se on vakava asia. Mutta jos nämä päätöslauselmat äänestäneet valtiot osallistuvat joskus näiden päätöslauselmien rikkomiseen, se on vielä vakavampi. Ja tätä olemme todistamassa Libyassa. Sen lisäksi, että alueelliset toimijat rikkovat tätä kauppasaartoa, on myös turvallisuusneuvoston jäseniä. Meillä on edessään erittäin vaarallinen tilanne, jossa Yhdistyneiden Kansakuntien uskottavuus on vaarassa".
GNA luovutettiin Turkille, miten pääsimme sinne?
"GNA: n mukaan se oli raivoissaan kansainvälisen yhteisön epäonnistumisesta pysäyttää Haftar ja pakotettiin etsimään muita toimijoita puolustamaan itseään. On totta, että kansainvälinen yhteisö ei ole toiminut GNA: n hyväksi. Ja että turvallisuusneuvostolla ei ollut yhteistä asennetta tähän 4. huhtikuuta Tripolia vastaan aloitettuun sotaan. Mutta vastaamme GNA: lle, että sen Turkin kanssa allekirjoittamat sopimukset ovat merkinneet konfliktin kärjistymistä laajentamalla sen koskemaan Libyan kaukaisia alueita, erityisesti kreikkalaisten ja turkkilaisten välistä kiistaa merenkulun rajaamisesta, joka aiheuttaa muita vakavia ongelmia. Siksi se on osaltaan nopeuttanut konfliktin kansainvälistymistä, sen alueellista laajentumista ja myös todellista sotilaallista eskaloitumista.".
Missä muodossa Yhdistyneiden Kansakuntien diplomaattinen sovittelu voi tapahtua tässä uudessa tilanteessa?
"Heinäkuussa, kun turvallisuusneuvoston steriiliys ja kyvyttömyys saavuttaa Libyan sisäinen sopimus, pyysin neuvostoa muuttamaan lähestymistapaani. Kuitenkin Haftar, ennen kuin poliittinen ratkaisu teki selväksi, että hän haluaa päästä Tripoliin ensin. Vastapäätä vastustajat ovat sen sijaan päättäneet kieltää pääsyn pääkaupunkiin. Oli selvää, että tulitaukosopimus, lukuun ottamatta kansainvälisen järjestelmän murtumista ja yhä kovempia alueellisia kilpailuja, oli tullut mahdottomaksi, joten muutin lähestymistapaa hieman. Spekuloin, että tarvittiin kansainvälinen sateenvarjo, että vähimmäisvaatimukset kansainvälisestä sopimuksesta oli palautettava ennen kuin Libyan toimijoita pyydettiin palaamaan neuvottelupöytään. Saksalaiset kumppanimme tarttuivat ensimmäiseen tilaisuuteen. He tarjoutuivat auttamaan meitä tämän kansainvälisen konferenssin järjestämisessä, jonka pitäisi tapahtua tammikuun loppupuolella Berliinissä. Siksi olemme kilpailussa aikaa vastaan intensiivisen diplomaattisen toiminnan ja kentällä vallitsevan tilanteen välillä, jolle on ominaista suurempi kansainvälistyminen ulkomaisten taistelijoiden merkittävämmän saapumisen ja yhä merkittävämpiä alueellisten maiden välisen puuttumisen kautta.
Mikä olisi kriisin pahenemisen suurin vaara Euroopalle?
Ensimmäinen vaara olisi terroristisolujen elpyminen koko maassa. Toinen olisi niiden naapurimaiden epävakaus, joiden vakaus on Euroopalle tärkeää, olipa kyseessä sitten Niger, Tšad, Egypti, Tunisia ja jopa Algeria. Kolmas riski on se, että sekä maalla että merellä ei ole enää minkäänlaista rajavalvontaa, mikä voisi kannustaa palaamaan laittomaan laajaan maahanmuuttoon, joka oli vuosina 2016--2017. Toinen vaara, jota ei ollut aikaisemmin ja joka on nyt ilmassa, on se, että valtiot, jotka tukevat suoraan libyalaisia osapuolia, pyytävät vastineeksi sotilastukikohtia Libyassa. Mikä etelä-Euroopan kannalta ei ole hyvä uutinen. "
Nyt kun venäläiset ja turkkilaiset syventävät osallistumistaan Libyaan, pitäisikö meidän pelätä syyrialaistyylisen skenaarion uudelleen julkaisemista? On olemassa Syyrian malli nimeltään Astana-malli [Kazakstanissa allekirjoitettu sopimus toukokuussa 2017 Turkin, Venäjän ja Iranin välillä], joka ei ole Yhdistyneiden Kansakuntien malli Genevessä. Voiko jotain vastaavaa toistaa Libyassa?
”Vastaukseni on kyllä. Siksi YK: n aloite, jota jotkut kutsuvat Berliinin prosessiksi, on tärkeämpi kuin koskaan. Ennen maataistelun lopettamista. Joten rajoita, ellei lopeta, ulkoista häiriötä, joka pahenee. Ja lopuksi säilyttämään itse libyalaisten rooli. Tämän rakenteen säästäminen on välttämätöntä, jotta vältetään tarkasti pöydän alla olevat kahdenväliset sopimukset, jotka samalla sulkevat pois kansainvälisen yhteisön ja Libyan toimijat. "
Voimmeko suunnitella turkkilais-venäläisen osakehuoneiston perustamista Libyaan?
"Se on mahdollisuus. Mutta on maita, jotka eivät voi koskaan hyväksyä sitä. En ymmärrä, miten Egypti, Algeria tai Eurooppa voivat hyväksyä sen. Ja paljon tärkeämpää minulle: en ymmärrä, miten libyalaiset voivat sitten ratkaista sen ”.