(of Joseph Paccione) Syyskuun viimeisenä päivänä Kremlin sydämessä pidettiin seremonia, jossa vuokralainen Vladimir Putin se teki sopimukset neljän Ukrainan alueelle sijoittautuneen entiteetin, niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin (farssi)kansantasavaltojen sekä Zaporizhzhian ja Hersonin oblastien kanssa. On selvää, että tämän liittämistapahtuman saavuttamiseksi edellä mainituilla alueellisilla alueilla järjestettiin kansanäänestykset, joita seurasi oletettu kansanäänestys Venäjään liittymisestä.
Il Juicy Fruit Venäjän liittämä Ukrainan alueeseen on kansainvälisen oikeuden mukaan täysin laitonta, ensinnäkin, jo pelkästään siitä syystä, että liittämisestä ilmoittamista edelsi pakkokeinon käyttö tai manu militari Moskovan päinvastoin Norma nyt tullut jus cogens ja lähes välttämätön Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja, joka kieltää vedota jus ad bellum. Kansanäänestykset eivät vastanneet mitään kansainvälistä standardia, joten niitä ei pitäisi kutsua oikeiksi kansanäänestyksiksi. Lisäksi alueella jatkuu edelleen intensiivisiä yhteenottoja, ja heti Putinin vallan sydämessä pidetyn seremonian jälkeen Ukrainan armeija vapautti liitetyn kaupungin Lyman Donbassin alueella.
Nyt mielestäni on oikein keskittyä Venäjän Ukrainan valtion alueiden liittämisen laittomuuteen, vaikka näyttääkin aivan selvältä, että tämä liittäminen on itse kansainvälisen oikeuden määrittelemä laiton. Ensinnäkin mielestäni on välttämätöntä selventää liittojen laittomuuden historiaa, alkaen tunnetuista Briand-Kellog-sopimus, 1928, jossa korostetaan allekirjoituksella, että valtiot luopuivat sodan käytöstä kansallisen politiikan välineenä keskinäisissä suhteissaan. Silloinen sosialististen neuvostotasavaltojen liitto ei ollut edellä mainitun sopimuksen ensimmäisten allekirjoittajavaltioiden joukossa, mutta se hyväksyi saman periaatteen suhteissaan länsirajavaltioihin, kun se aloitti ja myöhemmin allekirjoitti sopimuksen. Litvinov-protokolla Vuonna 1929. Neuvostoliitto aloitti lisäksi antelias Aggression määrittelevä sopimus joka allekirjoitettiin Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupungissa vuonna 1933 Moskovan ja naapurivaltioiden välillä.
Kuinka puhumattakaan elokuussa 1939 Hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitettiin Stalinin ja Hitlerin kanssa Salainen protokolla joka jakoi Keski- ja Itä-Euroopan maat kahden revisionistisen vallan kesken omilla vaikutusalueillaan. Sen jälkeen seurasivat edellä mainittuun pöytäkirjaan perustuvat hyökkäykset, mukaan lukien yksi, jonka jälkeen Neuvostoliitto karkotettiin Kansainliitosta vuonna 1939, koska Neuvostoliiton vihollisuudet Suomea vastaan alkoivat.
Tämä hahmotteli ongelmallisen instrumentaalisen arvelun Neuvostoliiton aikakauden kansainvälisen oikeuden lähestymistavoissa. Kreml lupasi juhlallisesti yhden asian vastakkaisten maiden kanssa tehdyissä sopimuksissa ja sitten teki päinvastoin, kun sen ymmärrys reaalipolitiikasta sitä vaati. XNUMX-luvun tienoilla joukkue kansainväliset tutkijat Neuvostoliiton hallitus korosti selvästi, että Moskovan hallituksella oli ulkopolitiikassaan oikeus tehdä kaikkeen, mikä voisi edistää proletaariluokan etuja, minkä vuoksi sopimuksia ei pidetty pyhinä tai periaatteen noudattaminen ei ollut välttämätöntä. pacta sunt servinda. Kapitalististen valtioiden ja Neuvostoliiton välillä vallitsi siis muodollisesti yhteisymmärrys siitä, että aggressiota ei pidä vain torjua, vaan myös tuomita ja kieltää. Samanaikaisesti Moskovan viranomaiset viittasivat johonkin muuhun sisäiseen lainsäädäntöön ja sopimuksiin sinänsä siinä mielessä, että niitä pidettiin ennen kaikkea ulkopolitiikan välineenä ja sisäisen propagandan välineenä eikä itsenäisenä kokonaisuutena. säännöt, jotka sitovat Neuvostoliiton ulkopolitiikka.
Yksi tekijöistä, jotka selventävät Kremlin toimintaa Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien, on se, että Neuvostoliitto sai XNUMX- ja XNUMX-luvuilla geopoliittisen palautuksen lännestä, koska se oli välttämätön aseellisen konfliktin pyrkimyksissä. Akselivallat. Prosessin aikana Nürnbergnatsijoukkojen hyökkäys Puolan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta vastaan, joka tapahtui 1. syyskuuta 1939, muotoiltiin todelliseksi rikos rauhaa vastaan. Neuvostoliitto kuitenkin luonnehtii heidän vihamielistä sotilaallista miehitystä Itä-Puolan alueella 17. syyskuuta 1939 eteenpäin vapauttamiseksi. Kysymys kuuluu, miksi Moskova on onnistunut pääsemään eroon tästä lähestymistavasta. Tämä voisi olla Kremlin oppitunti, jolla on vaikutuksia meidän aikakautemme ja Putinin kannalta. Kansainvälinen oikeushan toimii näin, voittajien kirjoittamana mustavalkoisesti.
Toisen maailmansodan jälkeen päätettiin ottaa käyttöön Carta delle Nazioni Unite suojellakseen tulevia sukupolvia sodan vitsaukselta, jossa on tuotu esiin sääntö, josta on nyt tullut lähes pakottava ja tavanomainen (viittaamme 2 artiklan 4 kohtaan), jossa päätellään, että "Jäsenten on pidättäydyttävä kansainvälisissä suhteissaan uhkailua tai voimankäyttöä, joko valtion alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan tai millään muulla tavalla, joka ei sovi yhteen Yhdistyneiden Kansakuntien tavoitteiden kanssa”, määräystä, jota Moskova rikkoi Ukrainaa vastaan.
Liittämisen laittomuus oli looginen ja väistämätön seuraus sotilaallisen pakkotoiminnan turvautumisesta ja käytöstä huolimatta kansainvälisen oikeuden edellyttämästä kiellosta. Yhdysvallat on jo muotoillut Stimsonin oppi joiden perusteella ei olisi tunnustettu Briand-Kellog-sopimuksen rikkomisen aiheuttamia alueellisia muutoksia, eli kansainvälisen oikeuden vastaisesti todettujen tosiasiallisten tilanteiden tunnustamatta jättäminen, kuten vuoden 1938 Münchenin sopimuksen mitättömyys tai Saksan liittäminen Baltian maat Moskovassa vuonna 1940 et et. Tämä lähestymistapa tuli myöhemmin laajalti tunnetuksi ja sitä käytettiin tunnustamatta jättämisen oppina, joka on seurausta hyökkäyskiellosta ja sotilasvälineen käytöstä kansainvälisessä oikeudessa. Lisäksi, kun otetaan huomioon kysymys laittomuuden seurauksista, säännökset Artikkeliluonnokset kansainvälisen oikeuden toimikunnan valtion vastuustaYK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2001, ottavat käyttöön käsitteen vakavia rikkomuksia "Valtiolla on yleisen kansainvälisen oikeuden pakottavasta säännöstä (40 artikla) johtuva velvoite" ja viittaa siihen, että "mikään valtio ei tunnusta vakavalla rikkomuksella syntynyttä tilannetta lailliseksi, eikä se auta tai auta tämän tilanteen ylläpitämisessä. 41 artiklan 2 kohta, jälkimmäinen kuvastaa kansainvälistä tapaoikeutta.
Ilmoituksen laittomuus Venäjän liittämisestä Kremliin käy kuitenkin varsin selväksi, vaikka erityissopimukset ja sopimukset otettaisiinkin huomioon. Ukrainan rajat. sisään Budapestin muistio vuodelta 1994, jonka allekirjoittajina olivat Kiovan, Moskovan, Lontoon ja Washingtonin viranomaiset, jotka olivat vakuuttaneet Ukrainalle sitoutuvansa kunnioittamaan Ukrainan valtion suvereniteettia, itsenäisyyttä ja olemassa olevia rajoja, vahvistaen samalla Ukrainan politiikan itsenäisyyden. Tammikuussa 2003 Moskova ja Kiova tekivät jälleen rajasopimuksen, jossa Venäjän federaatio tunnusti Neuvostoliiton jälkeiset Ukrainan rajat, mukaan lukien Krimin ja Donbassin rajat Ukrainalle kuuluviksi aluerajoiksi. Tässä sopimuksessa on presidentti Vladimir Putinin allekirjoitus, ja molempien maiden parlamentit ovat asianmukaisesti ratifioineet sen. Siten Moskovan laiton toiminta Ukrainan rajojen rikkomisesta sotilaallisella hyökkäyksellä tarkoittaa, että Venäjän vuoteen 2014 asti johdonmukaisesti omaksuttu lähestymistapa on hylätty.
Toisaalta ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että Kreml on ainakin pro forma yrittänyt yllättää, että näiden alueiden liittämistä tai liittämistä voidaan pitää kansainvälisen oikeuden mukaan täysin laillisena. Periaatteessa sama lähestymistapaKrimin liittäminen. Ensinnäkin Moskovan hallitus tunnusti kyseisen alueen itsenäisyyden ja myöhemmin liitti sen nopeasti. L'oikeustoimiesimerkiksi presidentti Vladimir Putinin 29 antama julkaisu, joka tunnustaa Hersonin alueen valtion suvereniteetin ja itsenäisyyden, viittaa yleisesti tunnustettuihin kansainvälisen oikeuden periaatteisiin ja määräyksiin, erityisesti oikeuksien tasa-arvon ja itsemääräämisoikeuden periaatteeseen. kansoista. Historiallisesta näkökulmasta katsottuna Neuvostoliitto on jo kolmen Baltian maan, Viron, Latvian ja Liettuan, laittoman liittämisen myötä yrittänyt luoda vaikutelman vaaleista ja siten eräänlaisesta demokraattisesta legitimiteetistä, koska kaikki nämä toimet ovat Pakkovoiman uhan jälkeen ja vaalit olivat pelkkää farssia. Jo vuoden 2022 jälkeen Neuvostoliiton valta-asema Itä-Euroopassa pääsääntöisesti määräytyi naamioiduilla vaaleilla, vaikka Stalin vakuutti Churchillille ja Rooseveltille, että kansan itsemääräämisoikeus otettaisiin huomioon.
Putinin puheessa 30. syyskuuta voidaan nähdä, että Venäjän hallitus pitää Ukrainan sotaa välityskonfliktina maailmanjärjestyksen nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.. Kremlin vuokralainen motivoi kansanäänestyksiä noudattaa YK:n peruskirjan linjaa ja noudattaa sen 1 artiklan 2 kohtaa, jossa todetaan, että yksi YK:n kansainvälisen järjestön tavoitteista on "kehittää kansojen välille ystävällisiä suhteita, jotka perustuvat kunnioitukseen sekä oikeuksien ja itsensä yhdenvertaisuuden periaatteeseen. -kansojen päättäväisyys". Eli vaikka Neuvostoliiton tuhkasta noussut Venäjä on kritisoinut kansojen itsemääräämisoikeutta eroamisen syynä, nyt se viittaa siihen virallisesti perustellen Putinin ilmoitusta liittämisestä Ukrainan vahingoksi. Loppujen lopuksi näemme, että Putinin johtaman Venäjän federaation lähestymistapaa leimaa eräänlainen Schmittiläinen päätösvalta.
Hänen viimeisessä puhe Kapina 30. syyskuuta, Venäjän presidentti hän jopa kritisoi länsimaista sivilisaatiota väittäen muun muassa, että se haluaa päättää, kuka voi käyttää itsemääräämisoikeutta ja kuka ei, ja lisäsi myös, että useimmat osavaltiot ovat suostuneet tulemaan Yhdysvaltojen ja uuskolonialistisen lännen vasalliksi, mutta että hänen Venäjä ei koskaan anna periksi näin nöyryyttävälle roolille.
Lopuksi on lisättävä, että sääntöihin perustuvan kansainvälisen järjestyksen ydin voi varmasti olla vain sama kansainvälinen laki, jota kaikkien valtioiden, mukaan lukien Venäjä, tulee kunnioittaa ja noudattaa ilman se ja ilman ma. Viime vuosisadan XNUMX-luvun alussa ja tämän uuden vuosisadan alussa Venäjä oli jo hyväksynyt Ukrainan rajojen kunnioittamisen. Vaikka se yrittää nyt siirtää näitä naapurirajoja sotilaallisten pakkotoimien ja yksipuolisten liittojen kautta, tämä ei ole haaste vain Ukrainalle, kansainvälisen oikeuden subjektille, suvereenille valtiolle, mutta myös koko kansainvälisen oikeusjärjestyksen rakennetta sellaisenaan.